Pankkitoiminta ja riskienhallinta Essee

Words: 2182
Topic: Analyse des Bankwesens

Pankin maturiteettivaje

Pankin maturiteettikuilu (MGAP) = saamisten maturiteetti (MA) – velkojen maturiteetti (ML). Saamisten maturiteetti (MA) = [0*15+ (6/12)*120 + 3*100+ 5*220 +5*400 + 5*150 + 10*260 +10*530+ 15*200+ 20*150+ 20*320]/ (2405- 20) = 24 510/2385 =10,28 vuotta.

Velkojen maturiteetti (ML) = [0*125+ 0*42 + (3/12)*215+ (6/12)*180 +1*460 + 2*150 + 5*250 +20*200+ 0*200+ 3*300]/ (2405- 363) = 7053,75/2042= 3,45 vuotta.

Kypsyysero (MGAP) = 10,28 – 3,45 = 6,83 vuotta.

Pankin uudelleenhinnoitteluväli, kun suunnittelujakso on 1 vuosi ja 2 vuotta.

Sekä käteisvarat että laitteet ovat korottomia varoja (Choudhry, 2011).

Repricing gap (RP) = korkoherkät saamiset (RSA) – korkoherkät velat (RSL).

Kun suunnittelujakso on yksi vuosi, uudelleenhinnoitteluväli = RSA – RSL= 6 kuukauden T-velkakirjalainat (4,25 %) + 5 vuoden henkilökohtainen laina (11,5 %, uudelleenhinnoitellaan vuosittain) + 10 vuoden kaupallinen laina (12. 25 % uudelleenhinnoiteltuna 6 kk:n välein) + 15 vuoden kaupallinen laina kiinteällä 10 %:n korolla (uudelleenhinnoiteltuna kuukausittain) -3 kk:n CD:t (3,8 %) – 6 kk:n CD:t (3,85 %) – 1 vuoden määräaikaistalletus (4,0 %)- yön yli -repo (3,4 %) = 120+ 400+530+200 – (215+180+460+200) = 195 milj. dollaria.

Kun suunnittelujakso on kaksi vuotta, uudelleenhinnoitteluväli = RSA – RSL= 6 kuukauden T-velkakirjalainat (4,25 %) + 5 vuoden henkilökohtainen laina (11,5 %, uudelleenhinnoitellaan vuosittain) + 10 vuoden kaupallinen laina (12. 25 % uudelleenhinnoiteltuna 6 kk:n välein) + 15 vuoden kaupallinen laina kiinteällä 10 %:n korolla (uudelleenhinnoiteltuna kuukausittain) -3 kk:n CD:t (3,8 %) – 6 kk:n CD:t (3,85 %) – 1 vuoden määräaikaistalletus (4,0 %)- 2 vuoden määräaikaistalletus (4,3 %)+ yön yli -repo (3,4 %) = 120+ 400+530+200 – (215+180+460+150+200) = 45 milj. dollaria.

Pankin duraatiokuilu, kun markkinatuotto oli tasan 6,5 %.

Pankkisaamisten painotettu keskimääräinen duraatio (DA) =

Wi on omaisuuserän I markkina-arvo jaettuna pankin kaikkien omaisuuserien markkina-arvolla (Grier 2007, s. 70).

Da = Macaulayn omaisuuserä I kesto

n= on eri pankkien varojen määrä

Näin ollen seuraavien omaisuuserien painotetut markkina-arvot lasketaan seuraavasti:

6 kuukauden vaihtovelkakirjalainojen (6,5 %) duraatio = (Omaisuuserien arvo / Omaisuuserien kokonaismarkkina-arvo) X vaihtovelkakirjalainojen duraatio. Kesto = (120/2385) X 0,5 =0,025 vuotta.

3 vuoden T-obligaatioiden (6,5 %) duraatio = (Omaisuuserien arvo / Omaisuuserien kokonaismarkkina-arvo) X T-obligaatioiden duraatio. Kesto = (100/2385) X 3 =0,126 vuotta.

vuoden T-obligaatioiden (6,5 %) duraatio = (Omaisuuserien arvo / Omaisuuserien kokonaismarkkina-arvo) X T-obligaatioiden duraatio. Kesto = (220/2385) X 5 =0,461 vuotta.

5-vuotisen henkilökohtaisen lainan (6,5 %) kesto = (Omaisuuserien arvo / omaisuuden kokonaismarkkina-arvo) X henkilökohtaisen lainan kesto. Kesto = (400/2385) X 5 =0,839 vuotta.

5-vuotisen Kenguru-obligaation (6,5 %) duraatio = (Omaisuuserien arvo / Omaisuuserien kokonaismarkkina-arvo) X Kenguru-obligaation duraatio. Duraatio = (150/2385) X 5 =0,315 vuotta.

10 vuoden autolainat (6,5 %) kesto = (Omaisuuserien arvo / omaisuuserien kokonaismarkkina-arvo) X 10 vuoden autolainan kesto. Kesto = (260/2385) X 10 =1,090 vuotta.

10 vuoden kaupallisen lainan (6,5 %) kesto = (Omaisuuserien arvo / omaisuuserien kokonaismarkkina-arvo) X 10 vuoden kaupallisen lainan kesto. Kesto = (530/2385) X 10 =2,222 vuotta.

15 vuoden kaupallisen lainan (6,5 %) kesto = (Omaisuuserien arvo / omaisuuserien kokonaismarkkina-arvo) X 15 vuoden kaupallisen lainan kesto. Kesto = (200/2385) X 15 =1,258 vuotta.

20 vuoden kenguru-valtionlainojen (6,5 %) duraatio = (Omaisuuserien arvo/varojen kokonaismarkkina-arvo) X 20 vuoden kenguru-valtionlainojen duraatio. Duraatio = (150/2385) X 20 =1,258 vuotta.

20 vuoden asuntolaina 6,5 %:n korolla, pallomaksu, kesto = (Omaisuuserien arvo / omaisuuserien kokonaismarkkina-arvo) X 20 vuoden asuntolainan kesto 6,5 %:n korolla, pallomaksu. Kesto = (320/2385) X 20 =2,683 vuotta.

Pankkisaamisten painotettu keskimääräinen duraatio (DA) =

= 0,025 + 0,126 +0,461+ 0,839+ 0,315+ 1,090+ 2,222+ 1,258+ 1,258+ 2,683 =10,274 vuotta.

Sitä vastoin painotettu keskimääräinen pankkivelkojen kesto (DL) =

Millä tavoin:

zj = velan j markkina-arvo jaettuna kaikkien pankkien velkojen markkina-arvolla.

DLj= Macaulayn vastuu j kesto

k = eri pankkien vastuiden lukumäärä.

Seuraavien velkojen painotetut markkina-arvot lasketaan seuraavasti:

3 kuukauden CD:t (6,5 %), duraatio = (velkojen markkina-arvo / velkojen kokonaismarkkina-arvo) X 3 kuukauden CD:n duraatio. Kesto = (215/2042) X 0,25 =0,026 vuotta.

kuukauden CD-korteista (6,5 %), duraatio = (velkojen markkina-arvo / velkojen kokonaismarkkina-arvo) X 6 kuukauden CD-korteista laskettu duraatio. Kesto = (180/2042) X 0,5 =0,044 vuotta.

vuoden määräaikaistalletus (6,5 %), duraatio = (vastuiden markkina-arvo / vastuiden kokonaismarkkina-arvo) X 1 vuoden määräaikaistalletuksen kesto. Kesto = (460/2042) X 1 =0,225 vuotta.

vuoden määräaikaistalletus (6,5 %), duraatio = (vastuiden markkina-arvo / vastuiden kokonaismarkkina-arvo) X 2 vuoden määräaikaistalletuksen duraatio. Kesto = (150/2042) X 2 =0,147 vuotta.

5 vuoden CD-levyt 6,5 prosentin korolla, pallomaksu, duraatio = (velkojen markkina-arvo / velkojen kokonaismarkkina-arvo) X 5 vuoden CD-levyjen duraatio 6,5 prosentin korolla, pallomaksu. Kesto = (250/2042) X 5 =0,612 vuotta.

20 vuoden debentuurit 6,5 prosentin korolla, pallomaksu, kesto = (velkojen markkina-arvo / velkojen kokonaismarkkina-arvo) X 20 vuoden debentuurien kesto 6,5 prosentin korolla, pallomaksu. Kesto = (200/2042) X 20 =1,959 vuotta.

Yön yli -repo 6,5 %:n korolla, duraatio = (velkojen markkina-arvo / velkojen kokonaismarkkina-arvo) X yön yli -repon duraatio. Kesto = (200/2042) X 0,002 =0,0003vuotta.

Pankkisaamisten painotettu keskimääräinen duraatio (DA) =

= 0,026+ 0,044+ 0,225+ 0,147+ 0,612+ 1,959+ 0,0003 =3,0133 vuotta.

Pankin duraatiovaje, kun oletetaan, että nykyinen markkinatuotto on 6,5 prosenttia, saadaan seuraavasti: DGA = Da – WDL.

DGAP on kestoero

Da edustaa varojen keskimääräistä duraatiota

DL on velkojen keskimääräinen kesto

W on kokonaisvelkojen suhde kokonaisvaroihin.

DGAP = 10,274 – (2042/2385) (3,0133) = 10,274 – 2,5799 = 7,694 vuotta.

Vaikutus nettokorkotuottoihin seuraavan kuuden kuukauden aikana, kun nykyinen markkinakorko on 5,65 %.

Jos nykyinen markkinakorko on 5,65 prosenttia, pankkiherkkien saamisten väheneminen 50 peruspisteellä aiheuttaa sen, että omaisuuserille herkkä korko laskee 5,65 prosentista 0,5 prosenttia 5,60 prosenttiin. Toisaalta korkoherkkien velkojen väheneminen 25 peruspisteellä aiheuttaa sen, että näiden velkojen korko laskee 0,25 prosenttia 5,40 prosenttiin. Näin ollen pankin rahoitusvaje on seuraavan kuuden kuukauden aikana:

Repricing gap (RP) = korkoherkät saamiset (RSA) – korkoherkät velat (RSL) (Choudhry, 2011). Uudelleenhinnoittelussa tai rahoitusvajeessa, jossa käytetään kuuden kuukauden suunnittelujaksoa, otetaan huomioon 6 kuukauden T-vekselit. (4,25 %) + 10 vuoden kaupallinen laina (12,25 % uudelleenhinnoiteltuna 6 kk:n välein) + 15 vuoden kaupallinen laina kiinteällä 10 %:n korolla (uudelleenhinnoiteltuna kuukausittain) -3 kk:n CD-levyt (3,8 %) – 6 kk:n CD-levyt (3,85 %) – yön yli -reposopimukset (3,4 %) = 120 + 530 + 200 – (215 + 180 + 200) = 255 milj. dollaria.

Kuuden kuukauden rahoitusvajeesta 0,5 prosentin lasku saamisherkässä korkokannassa ja 0,25 prosentin lasku velkaherkässä korkokannassa aiheuttaa nettokorkotuoton pienenemisen 2,76 miljoonalla dollarilla. NII = FG(R) = [$120+ 530 +200] x0,005 – (215+180+ 200) x0,0025 = 2,76 miljoonaa dollaria.

Ennakoitujen lyhytaikaisten talletusten vaikutukset pankin kokonaisvaroihin ja -vastuisiin.

Lyhytaikaisista talletuksista maksetaan pankille alhaiset korot verrattuna pitkäaikaisiin talletuksiin. Tämä tarkoittaa, että lyhytaikaisiin talletuksiin liittyy korkokuluja erityisesti lyhytaikaisissa veloissa, kuten CD-levyissä. Jos pankki luottaa paljon CD-levyihin, sen on maksettava korkeampia korkoja, koska nämä lyhytaikaiset velat, jotka eivät ole ydinvelkoja, ovat riskialttiimpia. Lisäksi pankin saamisten ja velkojen maturiteettiero kasvaa, kun asiakkaat turvautuvat lyhytaikaisiin talletuksiin.

Syynä on se, että pankki lisää pitkän aikavälin lainanantokykyään samalla kun se ottaa lainaa lyhyen aikavälin lainoja varten (Choudhry & Masek 2011). Tämä vaikuttaa siihen, että lyhyellä aikavälillä korot nousevat, mikä lisää pankin lainakustannuksia. Lisäksi liiallisilla lyhytaikaisilla talletuksilla on lyhyet uudelleenhinnoittelujaksot, jolloin saamiset ja velat eivät altistu korkoihin liittyvälle riskille. Näin ollen lyhytaikaiset talletukset aliarvioivat taseen korkoherkkyyttä.

Vaikutus omaan pääomaan, kun korko nousee 50 peruspistettä koko tuottokäyrän pituudelta.

Kun pankki ennakoi, että korko nousee koko tuottokäyrällä 50 peruspistettä, tällainen nousu aiheuttaa oman pääoman arvon laskun. Oman pääoman arvo laskee, koska kun korko nousee 0,5 prosenttia, se pienentää sekä velkojen että varojen markkina-arvoa. Pankin varojen markkina-arvo laskee kuitenkin yleensä enemmän kuin velkojen markkina-arvo, koska varojen duraatio on pidempi kuin pankin velkojen duraatio (Choudhry, 2003).

Strategiat osakkeiden arvon volatiliteetin vähentämiseksi

Arvostettujen omaisuuserien volatiliteettien vähentämiseen voidaan käyttää useita lähestymistapoja. Yksi lähestymistapa perustuu varojen allokaatioon. Tällöin omaisuuseriä allokoidaan taktisesti salkun volatiliteetin yleisen vähentämiseksi. Omaisuuseriä allokoidaan oikeaan aikaan sen mukaan, millaisia tuottoja tai riskejä eri omaisuusluokkien osalta odotetaan. Vaikka markkinoiden ajoittaminen saattaa olla haastavaa, siihen olisi kiinnitettävä enemmän huomiota, jotta sen saavutuksia voitaisiin parantaa (Ghosh, 2012).

Toinen lähestymistapa on johdannaisten käyttö. Pankki voi käyttää johdannaisia ostaakseen salkkuvakuutuksen puskuriksi uhkaavia tappioita vastaan. Toisin sanoen tällä strategialla pyritään vähentämään volatiliteettia pitämällä hallussaan toista omaisuusluokkaa, jonka arvo todennäköisesti nousee muiden osakkeiden arvon laskiessa. Olisi kuitenkin otettava vakavasti huomioon, että tähän liittyvät riskit pienentävät pitkän aikavälin tuottoja.

Toinen strategia on hajauttaminen eri kehittyville osakemarkkinoille. Hajauttaminen parantaa salkun kokonaistehokkuutta ja vähentää samalla riskiä. Varat ovat kuitenkin edelleen alttiina osakkeiden kokonaisriskipreemiolle (Choudhry, 2003). Maantieteellinen hajauttaminen suojaa pankin salkkua myös joiltakin uhkaavilta ja pysyviltä tappioilta, joita todennäköisesti aiheutuu tietyllä osakemarkkinoiden alueella. Myös muita strategioita, kuten arvo- tai tuotto- ja matalan volatiliteetin osakkeita, voidaan soveltaa varojen volatiliteetin vähentämiseksi.

Pankin likvidien varojen riittävyys Basel II -vaatimuksen täyttämiseksi.

Yleisesti ottaen Basel II:ssa edellytetään, että pankeilla ja muilla rahoituslaitoksilla on suurempi määrä pääomaa, jota voidaan käyttää niiden riskien varalta, joille nämä laitokset voivat altistua. Vaatimuksen mukaan pankilla on riittävästi pääomaa salkkujen ja oman pääoman muodossa, jota voidaan käyttää suojautumiseen riskeiltä, joille pankki voi altistua (Choudhry & Masek, 2011). Pankin hallussa olevan oman pääoman ja varojen määrä, erityisesti likvidien varojen määrä, riittää kattamaan kaikki toiminta- ja luotonantokäytännöistä johtuvat mahdolliset ongelmatilanteet.

Luottoriskien hallinnan kehitys

Luottoriskinhallinta on kehittynyt voimakkaasti viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana sellaisten maallisten voimien seurauksena, jotka ovat lisänneet sen mittaamisen merkitystä. Näihin luottoriskien hallinnan kehitystä ajaneisiin voimiin kuuluvat maailmanlaajuisten konkurssien määrän rakenteellinen kasvu, suurimpien ja korkealaatuisimpien lainanottajien lisääntyvä disintermediaatiokehitys, lisääntynyt kilpailu lainamarginaaleista, reaalivarallisuuden arvon aleneminen eri markkinoilla ja sellaisten tilinpäätösvälineiden lisääntynyt kasvu, joihin liittyy luontainen maksukyvyttömyysriski (Altman & Saunders 1998, s. 171).

Pankkialan ammattilaiset ovat vastanneet näihin haasteisiin kehittämällä uusia ja kehittyneitä malleja, jotka muodostavat luottoluokitus- ja ennakkovaroitusjärjestelmät. Lisäksi pankkiala siirtyi yksittäisten lainojen ja arvopaperien riskianalyysistä kohti kiinteätuottoisten arvopapereiden portfolioriskin mittaamista, jossa luottoriskin arvioinnilla on keskeinen rooli (Altman & Saunders 1998, s. 171). Malleja, kuten riskikorjattu pääoman tuotto (RAROC), kehitettiin (Altman & Saunders 1998, s.171). Tällaisia kehittyneitä malleja kehitettiin mittaamaan paremmin taseen ulkopuolisten instrumenttien luottoriskejä.

Yksi varhaisista luotonmittausmenetelmistä, joihin useimmat rahoituslaitokset käytännössä tukeutuivat lainojen arvioinnissa, oli subjektiivinen analyysi tai asiantuntijajärjestelmä. Tässä järjestelmässä pankkiirit luottopäätöksiä tehdessään tukeutuivat tietoihin lainanottajan ominaisuuksista, kuten maineesta, vakuuksista, velkavivusta sekä tulojen volatiliteetista (Altman & Saunders 1998, s. 172). Tällaiset päätökset olivat pitkälti subjektiivisia tai asiantuntijapäätöksiä. Tämä luotonmittausjärjestelmä on kuitenkin suurelta osin ohitettu muilla objektiivisemmilla luotonmittausmenetelmillä, kuten monimuuttujaluottopisteytysjärjestelmällä.

Monimuuttujapisteytysjärjestelmässä tai kirjanpitoon perustuvassa luottopisteytysjärjestelmässä rahoituslaitokset tekevät päätöksiä vertailemalla potentiaalisten lainanottajien eri keskeisiä kirjanpidollisia tunnuslukuja ryhmän tai toimialan tunnuslukuihin (Altman & Saunders 1998, s. 172). Mallissa elintärkeät kirjanpitomuuttujat lasketaan yhteen ja painotetaan, jotta saadaan joko luottoriskipistemäärä tai maksuhäiriöiden todennäköisyysmittari. Jos luottoriskipistemäärän tai todennäköisyyden arvo ylittää vaaditun viitearvon, luotonhakijaa joko tutkitaan tarkemmin tai se hylätään.

Perinteisten menetelmien heikkoudet johtivat uusien mallien kehittämiseen korvaamaan perinteiset konkurssin ennuste- ja luottoluokitusmallit. Uusimpiin malleihin kuuluu KVM. Tässä mallissa on estimoitava maksukyvyttömyystodennäköisyyteen vaikuttavat keskeiset panokset. Malli perustuu optiohinnoittelumallin käsitteisiin, joissa yrityksen omaisuuserän arvo arvioidaan yrityksen oman pääoman arvon osto-optiona (Altman & Saunders 1998, s. 174). Toiseksi malli perustuu teoreettiseen yhteyteen yrityksen oman pääoman arvon havaittavan volatiliteetin ja sen omaisuuserän arvon havaitsemattoman volatiliteetin välillä.

Toinen uudempi lähestymistapa, jolla on vahvemmat teoreettiset perusteet, on mallit, jotka hyväksyvät riskipitoisten yritysten ja maksukyvyttömien arvopapereiden väliset tuottoerojen korkorakenteen maksukyvyttömyyden piilotetun todennäköisyyden. Mallit perustuvat riskipitoisten joukkovelkakirjojen ja riskittömien joukkovelkakirjalainojen peiteltyihin termiinikorkoihin sekä näiden korkojen hyödyntämiseen maksukyvyttömyysmarkkinoiden odotusten selvittämiseksi tulevina ajanjaksoina (Gordy 2000, s. 124).

Mallien toiminta perustuu erilaisiin oletuksiin, kuten siihen, että korko-odotusten teoria pitää paikkansa, että transaktiokustannukset ovat alhaisemmat, että lunastusrahasto ja muut valinnaiset ominaisuudet puuttuvat ja että diskonttolainojen tuottokäyrät ovat olemassa ja että tällaiset käyrät voidaan poimia kuponkikorkoisista tuottokäyristä (Gordy 2000, s. 126).

Kolmas uudempi malli on pääomamarkkinoihin perustuva malli. Nämä mallit perustuvat kuolevuusmalliin ja ikääntymislähestymistapaan. Tätä lähestymistapaa sovelletaan tällä hetkellä strukturoitujen rahoitusvälineiden analysoinnissa, ja sitä voidaan laajentaa maksukyvyttömien lainojen analysointiin (Altman 1984, s. 177). Neljännessä uudessa mallissa sovelletaan neuroverkkoanalyysiä luottoriskiluokittelun ongelmiin. Neuroverkkomallissa luottoriskimalli tutkii erityisesti ennustemuuttujien välisiä mahdollisesti piilossa olevia suhteita, joita sitten hyödynnetään ylimääräisinä selittävinä muuttujina epälineaarisessa konkurssin ennustefunktiossa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että näillä luottoriskimittareilla on useita haittoja, joiden vuoksi niitä ei voida soveltaa joissakin tilanteissa. Toisin sanoen kutakin mallia ei voida soveltaa yksinomaan luottoriskianalyysiin. Ensimmäisen perinteisen subjektiivisen analyysin todettiin olevan riittämätön, kun luottoriskien määrä vähiten kehittyneissä maissa kasvaa, joten monimuuttujaiset luottopisteytysjärjestelmät ovat ohittaneet ne. Lisäksi monimuuttujaisia luottopisteytysmalleja on arvosteltu siitä, että ne perustuvat liikaa kirjanpitoarvoon, joka mitataan erillisin väliajoin. Tämä johtaa siihen, että malli ei pysty havaitsemaan hienovaraisempia ja nopeampia muutoksia lainanottajan olosuhteissa.

Toiseksi sen lineaarisuusoletus on virheellinen, ja malli perustuu lisäksi teoreettisiin malleihin, joiden perustana olevat teoreettiset mallit ovat epävarmoja. Muita uudempia malleja, kuten KVM-mallia, on arvosteltu siitä, että ne ovat epätarkkoja, koska ne käyttävät osakekursseja omaisuuserien arvojen implisiittisen tai odotetun vaihtelun johtamiseen. Tämän vuoksi näissä malleissa käytetyt oletukset ovat kyseenalaisia.

Viitteet

Altman, E & Saunders, A 1998, “Luottoriskin mittaaminen: Journal of Banking and Finance, vol.21 no.11-12, s. 1721-1742.

Altman, E 1984, “The success of business failure prediction models: Journal of Banking and Finance, vol.8 no.2, s. 171-198.

Choudhry, M & Masek, O 2011, An introduction to banking: liquidity risk and asset-liability management (Johdatus pankkitoimintaan: likviditeettiriski ja varojen ja vastuiden hallinta), John Wiley & Sons, Hoboken.

Choudhry, M 2003, Joukkovelkakirja- ja rahamarkkinat: Butterworth-Heinemann, Oxford, UK.

Choudhry, M 2011, Bank asset and liability management: strategy, trading, analysis, John Wiley & Sons, Hoboken.

Ghosh, A 2012, Managing Risks in Commercial and Retail Banking, John Wiley & Sons, Hoboken, New Jersey.

Gordy, M 2000, “A comparative anatomy of credit risk models”, Journal of Banking and Finance, vol.24 no.1-2, s. 119-149.

Grier, WA 2007, Credit analysis of financial institutions, Euromoney Books, New York.