Banaanikiista: Maailman kauppajärjestö vs. Euroopan unioni Essee (Kriittinen kirjoittaminen)

Words: 1888
Topic: Internationale Handelspolitik

Johdanto

Yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan maiden välinen banaanikiista johtui erimielisyyksistä banaanien tuonnissa EU:hun1. Vuonna 1993 Euroopan unioni otti käyttöön kauppapolitiikan, jonka tarkoituksena oli säännellä banaanien tuontia sen valvomilla markkinoilla. Politiikassa myönnettiin etuuskohtelu tietyiltä alueilta ja EU:n entisistä siirtomaista peräisin oleville banaaneille2. Latinalaisen Amerikan maista ja Yhdysvalloista peräisin olevien banaanien tuontia EU:n markkinoille rajoitettiin kuitenkin.

Tärkein syy siihen, miksi tämä kiista vaikutti Latinalaisen Amerikan maihin ja EU:n jäsenvaltioihin, voidaan selittää kysynnän ja tarjonnan voimilla. Latinalaisen Amerikan maat ovat suurin banaanintuottaja. Toisaalta EU on yksi maailman suurimmista banaanien markkinoista. EU:n maat toimittavat vain 10 prosenttia banaanien tarpeesta. Tämä tarkoittaa, että EU ei pysty täyttämään banaanitarvettaan.

Ennen yhtenäismarkkinoiden perustamista useimmilla Euroopan unionin jäsenillä oli omat käytäntönsä banaanien tuonnissa. Esimerkiksi Ranska hankki banaaninsa entisistä siirtomaistaan, kuten Kamerunista ja Norsunluurannikolta, kun taas Espanja toi banaaneja Kanariansaarilta3.

Yksi tärkeimmistä tekijöistä, jotka johtivat EU:n ja Latinalaisen Amerikan maiden välisen kiistan syntymiseen, ovat EU:n banaanien tuonnille asettamat tullit. Esimerkiksi vuonna 1993 EU otti käyttöön banaanien tuontia koskevan tariffikiintiöjärjestelmän. Kiintiöjärjestelmä oli kuitenkin yksipuolinen, koska sitä sovellettiin banaanien alkuperän mukaan4. Esimerkiksi joiltakin alueilta ja sen jäsenmaista tuleva tuonti oli rajoittamatonta. Toisaalta AKT-maista peräisin olevien banaanien tuonti oli verovapaata. Lisäksi AKT-maista [Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maista] peräisin olevasta tuonnista perittiin korkeampi tuontitulli5. Latinalaisen Amerikan maille myönnettiin 2,2 miljoonan tonnin tuontikiintiö. EU oli myös syrjivä myöntäessään lisenssejä Latinalaisesta Amerikasta peräisin oleville banaanin jakelijoille.

Kesäkuussa 1993 useiden Latinalaisen Amerikan maiden (Kolumbian, Guatemalan, Venezuelan, Nicaraguan ja Costa Rican) asettama paneeli totesi, että EU:n maiden asettamat tuontirajoitukset rikkoivat GATT-sopimuksen XI artiklaa. Lisäksi nämä maat väittivät, että tuontikiintiöt ja -tullit olivat epäoikeudenmukaisia ja että ne rikkoivat WTO:n täytäntöönpanemia vapaakauppasääntöjä. Vuonna 1996 joukko Latinalaisen Amerikan maita (Meksiko, Honduras, Ecuador ja Guatemala) haastoi yhdessä Yhdysvaltojen kanssa EU:n tuontijärjestelmän Maailman kauppajärjestöön (WTO).

Kiistan ratkaisemiseksi WTO päätti, että EU:n tuontijärjestelmä oli laiton ja syrjivä. WTO:n mukaan EU oli syrjivä myös myöntäessään lisenssejä Latinalaisessa Amerikassa sijaitseville banaanien markkinointiyrityksille. Lisäksi WTO katsoi, että EU:n käyttöön ottama uusi kauppajärjestelmä oli laiton, koska se rajoitti banaanien tuontia AKT-maista. WTO piti tätä syrjivänä.

Vastauksena tähän EU otti käyttöön uuden tuontijärjestelmän 1. tammikuuta 1999 ja vahvisti uudet säännöt. Eräät näistä säännöistä merkitsivät tariffikiintiön korottamista 2,2 miljoonasta metrisestä tonnista 2,553 miljoonaan metriseen tonniin. WTO kuitenkin totesi huhtikuussa 1999, että uusi tuontijärjestelmä ei ollut WTO:n ja EU:n kauppavelvoitteiden mukainen6. WTO myös määräsi, että EU:n oli korvattava Yhdysvalloille 192 miljoonaa dollaria banaanin myyntitappioista. EU suostui noudattamaan WTO:n asettamia sääntöjä ja määräyksiä. EU:ta kehotettiin myös noudattamaan WTO:n määräyksiä, jotka koskevat tuontikiintiöiden vahvistamista ja tuontilisenssien myöntämistä7.

WTO myönsi Yhdysvalloille ja useille Latinalaisen Amerikan maille, kuten Ecuadorille, luvan määrätä EU:n tuontia koskevia pakotteita tiettyyn rajaan asti. Yhdysvallat puolestaan otti käyttöön 100 prosentin tuontitullit kaikelle EU:n jäsenvaltioista Yhdysvaltoihin suuntautuvalle tuonnille, jonka arvo on 192 miljoonaa dollaria. Tullia sovellettiin kuitenkin vain muihin kuin maataloustuotteisiin8. Vastaavasti Ecuador otti käyttöön tullitariffin EU:sta peräisin olevalle tuonnille, jonka arvo oli 201,6 miljoonaa dollaria vuodessa.

Yhdysvaltain hallitus teki 1. tammikuuta 2001 päätöksen keskeyttää EU:n tuontiin kohdistuvat pakotteet. Tämä tapahtuisi kuitenkin vain, jos EU lopettaisi tariffikiintiöjärjestelmän käytön ja ottaisi käyttöön pelkän tariffijärjestelmän. Pelkän tariffijärjestelmän ansiosta Yhdysvalloista tuotaviin banaaneihin ei sovellettaisi kiintiöjärjestelmää. Niihin sovellettaisiin kuitenkin vain yhtä tullia kuten muuhunkin tuontiin. EU:n ja WTO:n välinen banaanikiista ratkaistiin lopulta heinäkuussa 2001 kahdeksan vuoden jälkeen. EU suostui noudattamaan WTO:n asettamia kauppamääräyksiä. EU suostui esimerkiksi alentamaan Latinalaisen Amerikan maista tuotavista banaaneista perittäviä tulleja. Alentaminen johtaa tuontitullien alenemiseen 114 euroon tonnilta 176 eurosta tonnilta 7 vuoden kuluessa. EU lupasi myös korvata AKT-maille 200 miljoonaa euroa, jos ne eivät noudata WTO:n kauppasääntöjä neljän vuoden ajan.

Positiivinen analyysi johdannossa käytetyistä lähteistä.

Artikkeli “Q&A: The banana wars” on uskottava tietolähde analysoitavan EU:n ja WTO:n välisen banaanikiistan osalta. Artikkelin on laatinut BBC, joka on kansainvälinen uutisjärjestö. Maailmanlaajuisesti BBC on luokiteltu yhdeksi uskottavimmista uutislähteistä. Tämä johtuu siitä, että järjestö on hyvin tutkiva raportoinnissaan ja tarjoaa konkreettisia tosiasioita sellaisena kuin ne ovat paikan päällä.

Toinen viite on Nicholas Perdikisin ja Robert Readin kirja. Päätös käyttää tätä kirjaa viitteenä johtui siitä, että kirja on hyvin yksityiskohtainen. Näin ollen se antaa kattavan taustatiedon WTO:n ja EU:n välisen kiistan synnystä ja siitä, miten se ratkaistiin. Lisäksi kirjan molemmat kirjoittajat ovat luennoitsijoita Yhdistyneessä kuningaskunnassa toimivissa arvostetuissa oppilaitoksissa. Esimerkiksi Nicholas Perdikis on yksi Walesin yliopiston School of Management and Businessin johtavista lehtoreista. Toisaalta Robert Read on myös Lancasterin yliopiston johtamiskoulun kansainvälisen taloustieteen vanhempi lehtori. Näin ollen hän on hyvin perehtynyt EU:n ja WTO:n toimintaan. Kirjan uskottavuutta lisää myös se, että sen on julkaissut Edward Elgar, joka on yksi maailman arvostetuimmista kustantamoista.

Charles E. Hanrahanin kolmas artikkeli on myös informatiivinen. Charles E. Hanrahan kirjoittaa aiheesta myös yhteistyössä muiden kirjoittajien kanssa, joihin kuuluvat Raymond J. Ahearn, Geoffrey S. Becker ja Jeremy V. Lane. Näiden kahden lähteen uskottavuus perustuu siihen, että ne on laadittu yhteistyössä Yhdysvaltain kongressin tutkimuslaitoksen (Congressional Research Service, CRS) kanssa. Artikkeliin voi tutustua osoitteessa The Library of the Congress. Nämä kaksi lähdettä ovat hyvin kattavia asiasta, koska kongressi osallistui kiistan ratkaisemiseen. Lisäksi CRS on erittäin rikas tietolähde, joka koskee monenvälisiä toimia eri kysymyksissä, kuten kauppaneuvotteluissa.

Neljännen lähteen on laatinut Eliza Patterson, joka on American Law Societyn rekisteröimä kauppalakimies. Hän valmistui vuonna 1975 Harvardin oikeustieteellisestä tiedekunnasta, joka on yksi maailman arvostetuimmista oppilaitoksista. Tällä hetkellä hän työskentelee New Jerseyn ja New Yorkin satamaviranomaisen palveluksessa. American Law Societyn rekisteröimänä lakimiehenä ja Yhdysvaltain satamaviranomaisen työntekijänä hän on hyvin perehtynyt kansainväliseen kauppalakiin, kuten maahantuontiin liittyviin lakeihin.

Toinen johdannossa käytetty lähde on WTO:n lehdistötiedote. Artikkeli on hyvin informatiivinen, sillä siinä esitetään WTO:n ja EU:n välisen banaanikiistan tärkeimpien päivämäärien aikajärjestys. Lehdistötiedotteen uskottavuutta lisää myös se, että yksi kirjoittajista on WTO:n pääjohtaja Pascal Lamy.

Kuudes johdannossa käytetty lähde on Robert Readin toimittama akateeminen lehti. Kuten edellä todettiin, Robert Readilla on laaja tietopaketti kansainvälisestä taloustieteestä. Artikkelin uskottavuutta lisää lisäksi se, että Robert Read on yhteistyökumppani Estey Centre Journal for Law and Economics in International Trade -lehdessä, joka on tunnettu instituutio kansainväliseen kauppaan liittyvien kysymysten osalta. Laitos keskittyy pääasiassa tutkimus- ja koulutustoimintaan erilaisissa kysymyksissä, kuten kansainvälisessä kaupassa, kaupan helpottamisessa, oikeudessa ja taloustieteessä. Lisäksi laitos avustaa WTO:ta erilaisissa kansainväliseen kauppaan liittyvissä kysymyksissä.

Seitsemäs käytetty lähde on American Society of International Law Insight -lehti. Tämän lähteen uskottavuus perustuu siihen, että toimielin, jolla on kopiointioikeus tähän asiakirjaan, on Yhdysvaltain kongressin valtuuttama. Näin ollen laitoksella on kokemusta kansainvälisestä kaupasta, sillä se on ollut olemassa vuodesta 1906 lähtien.

Negatiivinen analyysi johdannossa käytetyistä lähteistä.

Koska BBC News on yksi tässä asiakirjassa käytetyistä lähteistä, sen artikkelin uskottavuus on suhteellisen alhainen. Tässä tapauksessa se havainnollistaa, miten EU on syrjivä banaanikaupassaan Latinalaisen Amerikan maiden kanssa. Lisäksi ei voida täysin sulkea pois puolueellisuutta sen raportoinnissa, kun otetaan huomioon, että BBC on Yhdistyneen kuningaskunnan omistama yritys ja että Yhdistynyt kuningaskunta on EU:n jäsen.

Vaikka Nicholas Perdikisin ja Robert Readin kirjassa kuvataan EU:n ja WTO:n välisen banaanikiistan taustaa monipuolisesti, puolueellisuutta ei voida poistaa. Tämä johtuu siitä, että kirjan kirjoittajat ovat molemmat Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia, joka on EU:n jäsen. Siksi he eivät ehkä ole antaneet todellista kuvaa EU:sta. Lisäksi kirja on suhteellisen vanha, sillä sitä on viimeksi muokattu vuonna 2005. Sen jälkeen on noussut esiin muita kysymyksiä, jotka liittyvät kahden talousblokin eli EU:n ja WTO:n väliseen banaanikiistaan.

Kirjan kirjoittajat eivät ole seuranneet asiaa, jotta innokkaat lukijat saisivat tietoa muista banaanikauppaan liittyvistä kysymyksistä, jotka ovat nousseet esiin vuoden 2005 jälkeen, ja siksi on tärkeää, että kirjoittajat muokkaavat kirjaa, jotta siinä otetaan huomioon viime aikoina tapahtuneet muutokset tässä asiassa. Tämä koskee myös Charles E. Hanrahanin, Raymond J. Ahearnin, Geoffrey S. Beckerin ja Jeremy V. Lanen kirjaa. Myöskään Charles E. Hanrahanin artikkelissa ei voida sulkea pois puolueellisuutta. Yhdysvallat oli yksi niistä maista, jotka painostivat EU:ta muuttamaan banaanikauppajärjestelmäänsä. Artikkelin raportoinnissa EU on kuvattu diktatorisena. Muissa artikkeleissa on kuitenkin osoitettu, että EU reagoi Yhdysvaltojen ja muiden Latinalaisen Amerikan maiden ajamiin muutoksiin.

Eliza Pattersonin artikkelissa “The US-EU Banana Dispute” kuvataan Yhdysvaltojen pyrkimyksiä ratkaista Latinalaisen Amerikan maiden ja EU:n välinen kiista. Sen pyrkimyksiä motivoi kuitenkin se, että Yhdysvalloilla on oma etu Latinalaisen Amerikan maissa. Suurin osa Latinalaisen Amerikan maiden banaanialan yrityksistä on amerikkalaisten omistuksessa. Näin ollen Yhdysvallat häviää, jos EU jatkaa tuontitullien määräämistä Latinalaisen Amerikan maille. Artikkelista käy siis ilmi, että Yhdysvallat on suurvaltana huolissaan muista maista sen perusteella, onko niillä jonkinlaisia yhteyksiä, kuten taloudellisia tai poliittisia. Lisäksi Patterson on virkamies, joka työskentelee satamaviranomaisen palveluksessa. Siksi on erittäin todennäköistä, että hän on kuvannut EU:ta huonona kauppakumppanina. Tämä johtuu siitä, että hänen etunsa olisi ollut edustaa EU:ta hyvänä kauppakumppanina kansainvälisellä tasolla. Tämä tarkoittaa, että Yhdysvaltojen pyrkimyksillä auttaa EU:n ja Latinalaisen Amerikan maiden välisen kiistan ratkaisemisessa voi olla muitakin piilotettuja tavoitteita.

Readin artikkelissa keskitytään yksinomaan EU:n pyrkimyksiin banaanikiistan ratkaisemiseksi. Tässä yhteydessä artikkelissa keskitytään vain kahteen pääkysymykseen, jotka ovat EU:n banaanijärjestelmän laillisuuden arviointi ja kauppapoliittisen analyysin tekeminen. Kirjoittajan analyysin perustana ovat WTO:n vahvistamat kauppasäännöt. Kiista oli kuitenkin hyvin monimutkainen, koska siihen liittyi muitakin tekijöitä, kuten kilpailu. Kirjoittaja ei ole ottanut näitä tekijöitä huomioon analyysissään. Tämä osoittaa, että artikkeli ei ole kattava.

Toisaalta ei voida myöskään sulkea pois sitä, että American Society of International Law Insight -yhdistys on ollut puolueellinen lehdessä. Vaikka järjestö väittää olevansa toiminnassaan riippumaton, on erittäin todennäköistä, että yksi sen tavoitteista on edistää Yhdysvaltojen imagoa kansainvälisillä markkinoilla. Kritiikistä huolimatta nämä lähteet ovat olleet hyvin oivaltavia luotaessa tietoa EU:n ja WTO:n välisen banaanikiistan ratkaisusta.

Päätelmä

Asiakirjassa on hahmoteltu useita WTO:n ja EU:n väliseen banaanikiistaan liittyviä kysymyksiä. Banaanikiistan määritelmää tässä yhteydessä havainnollistetaan. Kiista syntyi erimielisyyksistä, jotka koskivat EU:n Latinalaisen Amerikan maille asettamia tuontitulleja. Analyysi on osoittanut, että EU oli syrjivä banaanien tuontitullien asettamisessa. Esimerkiksi EU:n siirtomaista peräisin oleviin banaaneihin ei sovellettu tuontitulleja, kun taas Latinalaisen Amerikan maista peräisin oleviin banaaneihin sovellettiin korkeita tuontitulleja. Näin ollen asiakirjassa osoitetaan onnistuneesti, että EU rikkoi WTO:n kauppasääntöjä.

Asiakirjassa esitellään myös EU:n ja WTO:n ehdottamat ratkaisutyypit kiistan ratkaisemiseksi. Ehdotuksiin kuului muun muassa EU:n asettamien tuontitullien poistaminen. Lisäksi Yhdysvallat ehdotti, että EU:n olisi korvattava Latinalaisen Amerikan maille aiheutuneet myyntitappiot. Näiden ehdotusten mukaisesti WTO määräsi EU:n maksamaan korvauksia Yhdysvalloille ja Latinalaisen Amerikan maille. Kiistan päätteeksi EU korvasi tariffikiintiöjärjestelmän pelkällä tullijärjestelmällä. Tämä tarkoitti sitä, että kaikkiin EU:n kanssa kauppaa käyviin maihin sovellettiin vain yhtä tullia. Asiakirjassa arvostellaan myös käytettyjä lähteitä. Tämä tapahtuu arvioimalla sekä myönteisiä että kielteisiä tekijöitä eri lähteiden uskottavuuden ja objektiivisuuden perusteella. Lähteitä koskevilla myönteisillä seikoilla on kuitenkin suurempi painoarvo kuin kielteisillä seikoilla. Tämä johtuu siitä, että lähteet ovat onnistuneesti antaneet tarvittavaa tietoa asiasta.

Viiteluettelo

Ahearn, R., Hanrahan, C., Becker, G. & Lane, J., 2002. Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen kauppakiista ja taloussuhteet. Hauppauge, NY: Novinka Books. Alemanno, A., 2008. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin hylkää EU:n ja Yhdysvaltojen banaanisodan viattomien sivullisten vahingonkorvausvaatimukset. American Society of International Law Insight. Vol. 12, issue 21, pp. 1-5.

BBC News. 2009. KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA: Banaanisodat. (Online). Web.

Hanrahan, H., 2001. CRS-raportti kongressille: Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin banaanikiista. Web.

Patterson, E., 2001. Yhdysvaltojen ja EU:n banaanikiista. (Online) New York: American Society of International Law. Web.

Perdikis, N. & Read, R., 2005. WTO ja kansainvälisen kaupan sääntely: viimeaikaiset kauppakiistat Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välillä. Cheltenham: Edward Elgar.

Read, R. 2001. EU:n ja Yhdysvaltojen välisen WTO:n banaanikauppakiistan anatomia. Estey Centre Journal for Law and Economics in International Trade. Vol. 2, issue 2, s. 257-282. Lancaster: University of Lancaster.

Maailman kauppajärjestö. 2009. Lamy iloitsee pitkään jatkuneen banaanikiistan päättävästä sopimuksesta. (Online). Web.

Alaviitteet